Kirje galatalaisille


Vaihtoehtoinen käännös 1995


Luku 1


1. Minä Paavali, apostoli, joka en ole saanut virkaani ihmisiltä enkä ihmisen kautta vaan Jeesuksen Kristuksen ja Isän Jumalan kautta, joka herätti hänet kuolleista,

2. ja kaikki kanssani olevat veljet, Galatian seurakunnille.

3. Armo ja rauha teille Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta,

4. joka uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta aikakaudesta Jumalan, meidän Isämme tahdon mukaisesti.

5. Hänen olkoon kunnia aina ja ikuisesti. Aamen.

6. Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, ja olette siirtymässä toisenlaiseen evankeliumiin.

7. Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teitä ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia.

8. Mutta vaikka me tai taivaan enkeli julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme, hän olkoon kirottu.

9. Toistan sen, minkä olemme ennenkin sanoneet: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu.

10. Yritänkö minä tässä saada puolelleni ihmisiä vai Jumalaa? Pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä pyrkisin miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija.

11. Haluan teidän, veljet, tietävän, ettei minun julistamani evankeliumi ole ihmismielen mukainen.

12. Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä minulle.

13. Olettehan kuulleet, kuinka minä aikoinani eläessäni juutalaisena vainosin kiihkeästi Jumalan seurakuntaa ja yritin hävittää sen.

14. Juutalaisuudessa menin pitemmälle kuin monet juutalaiset ikätoverini ja kiivailin innokkaasti isieni perinnäissääntöjen puolesta.

15. Mutta Jumala, joka oli erottanut minut jo äitini kohdusta ja kutsunut armossaan,

16. näki hyväksi ilmaista minussa Poikansa, jotta julistaisin sanomaa hänestä pakanoiden keskuudessa. Heti silloin en kysynyt neuvoa keneltäkään ihmiseltä

17. enkä lähtenyt Jerusalemiin tapaamaan niitä, joista jo ennen minua oli tullut apostoleja. Sen sijaan menin Arabiaan ja palasin myöhemmin Damaskokseen.

18. Kolmen vuoden kuluttua menin sitten Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja viivyin hänen luonaan viisitoista päivää.

19. Muita apostoleja en tavannut, ainoastaan Herran veljen Jaakobin.

20. Jumalan edessä vakuutan, että tämä, mitä kirjoitan teille, on totta.

21. Sitten lähdin Syyriaan ja Kilikiaan.

22. Kristuksen seurakunnissa Juudeassa ei minua vielä tunnettu ulkonäöltä.

23. Seurakuntalaiset olivat vain kuulleet: »Se mies, joka ennen vainosi meitä, julistaa nyt sitä uskoa, jota hän ennen hävitti».

24. Ja he ylistivät Jumalaa minun tähteni.

Luku 2


1. Neljätoista vuotta myöhemmin menin uudelleen Jerusalemiin Barnabaksen kanssa ja otin mukaani myös Tiituksen.

2. Menin sinne ilmestyksen johdosta ja tein selkoa evankeliumista, jota julistan pakanain keskuudessa. Tämän tein yksityisesti niille, joita jonakin pidettiin, etten ponnistelisi tai olisi ponnistellut turhaan.

3. Ei edes seuralaistani Tiitusta, joka on kreikkalainen, pakotettu ympärileikkauttamaan itseään.

4. Meidän joukkoomme oli soluttautunut valeveljiä vakoilemaan vapauttamme, joka meillä on Kristuksessa Jeesuksessa, jotta voisivat orjuuttaa meitä.

5. Mutta me emme hetkeksikään antaneet heille periksi, jotta evankeliumin totuus säilyisi teille puhtaana.

6. Ja ne, joita siellä pidettiin arvossa – minusta on yhdentekevää, millaisia lienevät olleet; Jumala ei katso ihmisen ulkoista olemusta – nämä arvohenkilöt eivät vaatineet minulta mitään enempää.

7. He päinvastoin näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, kuten Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille.

8. Sillä hän, joka on antanut Pietarille voimaa apostolin tehtävään ympärileikattujen keskuudessa, on antanut minulle voimaa toimia pakanain keskuudessa.

9. Kun Jaakob, Keefas ja Johannes, joita pidettiin seurakunnan pylväinä, käsittivät minulle annetun armon, he kättelivät minua ja Barnabasta yhteistyön merkkinä; meidän oli määrä mennä pakanain ja heidän ympärileikattujen keskuuteen.

10. Meidän tuli vain muistaa köyhiä, mitä olen ahkerasti tehnytkin.

11. Kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin häntä julkisesti, koska hän oli menetellyt väärin.

12. Sillä ennen kuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, hän oli syönyt pakanain kanssa. Mutta heidän tultuaan hän poistui pakanain seurasta peläten ympärileikattuja.

13. Muutkin juutalaiset teeskentelivät yhdessä hänen kanssaan, niin että Barnabaskin seurasi heidän esimerkkiään.

14. Mutta kun minä näin heidän poikkeavan evankeliumin totuuden tieltä, sanoin Keefakselle kaikkien kuullen: »Jos sinä juutalaisena voit luopua juutalaisten tavoista ja elää pakanoiden lailla, miksi pakotat pakanoita elämään kuin juutalaiset?»

15. Me olemme syntyperältämme juutalaisia, emmekä syntisiä pakanoita.

16. Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi noudattamalla lakia, vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen emmekä noudattamalla lakia. Eihän kukaan tule vanhurskaaksi noudattamalla lakia.

17. Mutta jos meidätkin, kun tahdomme tulla vanhurskaiksi Kristuksessa, havaitaan syntisiksi, onko Kristus siis synnin palvelija? Eihän toki!

18. Jos rakennan uudelleen sen, minkä olen hajottanut, osoitan olevani lainrikkoja.

19. Lain kautta olen kuollut laille elääkseni Jumalalle. Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,

20. ja en enää elä itse, vaan Kristus elää minussa. Sitä elämää, jota ruumiissa vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi itsensä minun puolestani.

21. Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus saadaan lain kautta, Kristus on kuollut turhaan.

Luku 3


1. Te älyttömät galatalaiset, kuka on teidät lumonnut? Asetettiinhan silmienne eteen Jeesus Kristus ristiinnaulittuna?

2. Haluaisin saada tietää teiltä vain yhden asian: saitteko te Hengen lakia noudattamalla vai uskomalla, mitä olette kuulleet?

3. Kuinka voitte olla noin mielettömiä? Te aloititte Hengen varassa, omin avuinko viette asian päätökseen?

4. Turhaanko olette niin paljon kärsineet, jos se on todella turhaa ollut?

5. Antaako Jumala teille Hengen ja tekeekö hän voimatekoja teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lakia, vai sen tähden, että te uskotte, mitä olette kuulleet?

6. Näinhän Aabraham uskoi Jumalaa, ja se katsottiin hänelle vanhurskaudeksi.

7. Ymmärtäkää siis, että ne, jotka uskovat, ovat Aabrahamin lapsia.

8. Kirjoitukset tiesivät jo edeltäpäin, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskon kautta, ilmoittaen Aabrahamille ilosanoman: »Kaikki kansat tulevat siunatuiksi sinussa».

9. Näin ne, joilla on usko, siunataan yhdessä uskovan Aabrahamin kanssa.

10. Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia, sillä onhan kirjoitettu: »Kirottu on jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä on kirjoitettu lain kirjassa».

11. On selvää, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska »vanhurskas on elävä uskosta».

12. Mutta laki ei perustu uskoon, vaan: »Joka sen täyttää, saa siitä elämän.»

13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta tulemalla kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: »Kirottu on jokainen, joka on ripustettu puuhun»,

14. jotta pakanatkin saisivat Jeesuksessa Kristuksessa Aabrahamin siunauksen ja me saisimme uskon kautta lupauksen Hengestä.

15. Veljet, otan esimerkin tavallisesta elämästä. Ihmisenkään vahvistettua testamenttia ei kukaan voi mitätöidä eikä siihen voi lisätä mitään.

16. Lupaukset on lausuttu Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Tässä kohdassa ei sanota »siemenille», mikä tarkoittaisi monia, vaan siinä puhutaan yhdestä: »sinun siemenellesi», ja tämä siemen on Kristus.

17. Tarkoitan sitä, ettei neljäsataakolmekymmentä vuotta myöhempi laki voi kumota Jumalan aikoinaan vahvistamaa testamenttia ja tehdä lupausta tyhjäksi.

18. Jos perinnön saaminen perustuisi lakiin, se ei enää perustuisikaan lupaukseen. Jumala on kuitenkin juuri lupauksellaan lahjoittanut perinnön Aabrahamille.

19. Mikä on sitten lain tarkoitus? Se lisättiin rikkomusten tähden, kunnes tulisi se siemen, jota lupaus koski. Välittäjä asetti lain enkelien kautta.

20. Välittäjä ei ole vain yhtä osapuolta varten, mutta Jumala on yksi.

21. Onko siis laki vastoin Jumalan lupauksia? Eihän toki! Jos olisi annettu laki, joka pystyy tekemään eläväksi, silloin vanhurskaus todella tulisi laista.

22. Kirjoitus on sulkenut kaikki synnin vangeiksi, että se, mitä on luvattu, annettaisiin niille, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen.

23. Mutta ennen uskoa meitä vartioitiin lain vankeina, kunnes usko ilmestyisi.

24. Näin laista tuli meille kasvattaja Kristukseen, että me tulisimme vanhurskaiksi uskosta.

25. Uskon tultua emme ole enää kasvattajan valvonnassa.

26. Te olette kaikki Jumalan lapsia uskon kautta Kristuksessa Jeesuksessa.

27. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette pukeneet hänet yllenne.

28. On yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä te kaikki olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.

29. Mutta jos te olette Kristuksen omat, olette Aabrahamin siementä ja perillisiä lupauksen mukaan.

Luku 4


1. Tarkoitan tätä: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, hän ei mitenkään eroa orjasta, vaikka hän onkin kaiken omistaja.

2. Hän on holhoojien ja taloudenhoitajien alainen isän asettamaan määräaikaan asti.

3. Samoin on meidän laitamme: kun olimme alaikäisiä, olimme maailman alkuvoimien orjia.

4. Mutta kun aika koitti, Jumala lähetti naisesta syntyneen ja lain alaiseksi tulleen Poikansa

5. lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.

6. Ja koska tekin olette lapsia, Jumala on lähettänyt teidänkin sydämiinne Poikansa Hengen, joka huutaa: »Abba! Isä!»

7. Sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, Jumala on tehnyt sinusta myös perillisen.

8. Silloin, kun ette vielä tunteneet Jumalaa, te palvelitte niitä, jotka eivät luonnostaan ole mitään jumalia.

9. Mutta nyt te tunnette Jumalan, ja ennen kaikkea Jumala tuntee teidät. Kuinka te jälleen turvaudutte noihin heikkoihin ja kurjiin alkuvoimiin? Aiotteko jälleen alistua niiden orjiksi?

10. Te pidätte lukua päivistä, kuukausista, juhlaajoista ja vuosista.

11. Pelkään pahoin, että olen ehkä tehnyt teidän takianne turhaa työtä.

12. Pyydän teitä veljet: tulkaa sellaisiksi kuin minä olen, koska minäkin olen tullut samanlaiseksi kuin te. Ette te ole tehneet minulle mitään vääryyttä.

13. Tiedätte, että ensimmäisellä kerralla julistin teille evankeliumia sairastumiseni vuoksi.

14. Vaikka ruumiillinen tilani pani teidät koetukselle, ette halveksineet ettekä inhonneet minua, vaan otitte minut vastaan kuin Jumalan enkelin, kuin Kristuksen Jeesuksen.

15. Missä teidän ilonne nyt on? Voin todistaa teistä, että olisitte silloin antaneet minulle vaikka silmät päästänne, jos se olisi ollut mahdollista.

16. Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne, kun sanon teille totuuden?

17. Nuo toiset koettavat innokkaasti vaikuttaa teihin, mutta heidän intonsa ei ole vilpitöntä. He tahtovat erottaa teidät meistä, että innostuisitte kannattamaan heitä.

18. Into hyvässä asiassa on aina paikallaan eikä vain silloin, kun minä olen luonanne.

19. Rakkaat lapseni, teidän vuoksenne minun on jälleen kärsittävä synnytystuskia, kunnes Kristus saa muodon teissä.

20. Kunpa voisin olla nyt luonanne ja muuttaa äänenikin! Olen aivan ymmällä teistä.

21. Te, jotka tahdotte elää lain alaisuudessa, sanokaa minulle, ettekö ole kuulleet, mitä laki sanoo?

22. On kirjoitettu, että Aabrahamilla oli kaksi poikaa, joista toisen synnytti orjatar, toisen vapaa nainen.

23. Orjattaren poika syntyi luonnollisella tavalla, vapaan taas lupauksen voimasta.

24. Tässä on vertauskuva. Naisilla tarkoitetaan kahta liittoa. Toinen on Siinain vuoren liitto, joka synnyttää orjuuteen. Tämä on Hagar.

25. Hagar on Siinain vuori Arabiassa, ja sitä vastaa nykyinen Jerusalem, joka lapsineen elää orjuudessa.

26. Mutta taivaallinen Jerusalem on vapaa, ja se on meidän äitimme.

27. Onhan kirjoitettu: »Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä! Riemuitse ja huuda sinä, joka et tunne synnytystuskia! Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies.»

28. Veljet, te olette lupauksen lapsia, niin kuin Iisak oli.

29. Niin kuin luonnollisella tavalla syntynyt silloin vainosi Hengen vaikutuksesta syntynyttä, niin tapahtuu nytkin.

30. Mutta mitä kirjoitus sanookaan? »Aja pois orjatar ja hänen poikansa, sillä orjattaren poika ei saa jakaa perintöä vapaan naisen pojan kanssa.»

31. Siksi emme, veljet, ole orjattaren vaan vapaan naisen lapsia.

Luku 5


1. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.

2. Minä, Paavali, sanon teille: jos annatte ympärileikata itsenne, teille ei ole Kristuksesta mitään hyötyä.

3. Vakuutan vielä kerran jokaiselle ihmiselle, joka antaa ympärileikata itsensä, että hän on velvollinen noudattamaan koko lakia.

4. Te, jotka yritätte tulla vanhurskaiksi lain kautta, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle.

5. Me odotamme Hengessä hartaasti toivomaamme uskon vanhurskautta.

6. Kristuksessa Jeesuksessa ympärileikkauksella tai ympärileikkaamattomuudella ei ole mitään merkitystä, vaan olennaista on rakkauden kautta vaikuttava usko.

7. Te edistyitte jo hyvin; kuka teitä esti tottelemasta totuutta?

8. Houkutus siihen ei ole lähtöisin hänestä, joka teitä kutsuu.

9. Pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan.

10. Olen varma Herrassa, että te ette muuta ajattele. Mutta se, joka on hämmentänyt teitä, saa rangaistuksensa, olipa hän kuka tahansa.

11. Veljet, jos minä yhä julistan ympärileikkausta, miksi minua vielä vainotaan? Silloinhan risti ei enää olisi loukkauksena.

12. Saisivat kuohita itsensä, nuo teidän yllyttäjänne!

13. Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Älkää salliko vapauden päästää lihaanne, itsekästä luontoanne valloilleen, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.

14. Sillä koko laki täytetään yhdessä käskyssä: »Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi».

15. Mutta jos te purette ja raastatte toinen toistanne, pitäkää varanne, ettette tuhoa toisianne.

16. Minä sanon: eläkää Hengen ohjauksessa, niin ette toteuta lihanne haluja.

17. Sillä liha haluaa toista kuin Henki ja Henki toista kuin liha. Ne ovat toisiaan vastaan, ja siksi ette tee sitä, mitä tahtoisitte.

18. Mutta jos Henki ohjaa teitä, ette ole lain alaisia.

19. Lihan teot ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus,

20. epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, ryhmäkuntaisuus,

21. kateus, juomingit, kemuilu ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka näin elävät, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.

22. Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus,

23. lempeys ja itsehillintä. Laki ei ole näitä vastaan.

24. Ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omia, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.

25. Jos me elämme Hengessä, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta.

26. Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää tai kadehtia toisiamme.

Luku 6


1. Veljet, jos joku tavataan tekemästä väärin, on teidän hengellisten ojennettava häntä lempeästi. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen.

2. Kantakaa toistenne taakkoja, ja niin te täytätte Kristuksen lain.

3. Joka luulee olevansa jotakin, vaikka ei ole mitään, pettää itseään.

4. Kukin tutkikoon vain omia tekojaan. Silloin hän voi ylpeillä vain itsestään eikä toisen saavutuksista,

5. sillä kunkin on kannettava oma kuormansa.

6. Se, jolle sanaa opetetaan, antakoon opettajalleen kaikkea hyvää.

7. Älkää eksykö! Jumala ei salli pilkata itseään. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.

8. Joka kylvää lihaansa, korjaa siitä satona tuhon, mutta joka kylvää Henkeen, korjaa siitä satona ikuisen elämän.

9. Meidän ei tule väsyä tekemään hyvää, jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon.

10. Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonystäville.

11. Katsokaa, miten suurin kirjaimin minä omakätisesti kirjoitan teille!

12. Ne, jotka tahtovat tehdä ulkonaisesti hyvän vaikutuksen, yrittävät pakottaa teitä ympärileikkaukseen vain siksi, ettei heitä vainottaisi Kristuksen ristin tähden.

13. Eiväthän ympärileikkauksen kannattajat itsekään noudata lakia, vaan he tahtovat saada teidät ympärileikatuiksi voidakseen ylpeillä teidän lihastanne.

14. Ainoa kerskailunaiheeni olkoon Herramme Jeesuksen Kristuksen risti, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle ja minä maailmalle.

15. Ympärileikkaus tai ympärileikkaamattomuus ei merkitse mitään, vain uusi luomus on tärkeä.

16. Rauha ja laupeus kaikille, jotka elävät tämän ohjeen mukaan, ja Jumalan Israelille!

17. Älköön kukaan enää tämän jälkeen tuottako minulle vaivaa, sillä minä kannan Jeesuksen arpia ruumiissani.

18. Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa, veljet. Aamen.