Laulujen laulu
Vanhassa käännöksessä kirjan nimenä on Lutherin käyttämä Korkea veisu, mutta Laulujen laulu on suora käännös kirjan alkuperäisestä hepreankielisestä nimestä. Kirja on runomuotoinen häälaulu, jossa naisen, miehen ja muun väen puheenvuorot vuorottelevat. Alkukielessä puhuja käy ilmi kielellisestä muodosta — Kirkkoraamatussa puhujat on merkitty selvennykseksi näkyviin.
Perimätiedon mukaan kuningas Salomo kirjoitti Laulujen laulun. Salomo eli 900-luvulla eKr. On arveltu, että hän kirjoitti nuorena Laulujen laulun, keski-ikäisenä Sananlaskut ja vanhana Saarnaajan kirjan.
Kirjassa miehen ja naisen välinen rakkaus kuvataan hyvänä ja kauniina asiana. Seksuaalisuutta kuvataan molempien sukupuolien näkökulmasta. Seksuaalisuus on Jumalan luoma lahja ja luonnollinen osa ihmisyyttä.
Kirjaa on tulkittu kolmella tavalla:
- Kirja kuvaa Salomon ja sulamilaisen neidon rakkauskertomusta.
- Kirja kuvaa vertauskuvallisesti Jumalan ja Israelin suhdetta tai Jeesuksen ja seurakunnan suhdetta tai Jeesuksen ja ihmisen suhdetta.
- Historiallista kertomusta ajatellaan esikuvallisena välimuotona kahdesta ensin mainitusta tulkintatavasta.
Vaihtoehtona Salomon ja neidon rakkauskertomukselle on ehdotettu kolmiodraamaa. Neidon mielitietty olisikin toinen mies: paimen. Salomo yrittää voittaa neidon suosion, mutta neito pysyy uskollisena ensirakkaudelleen. Perusteena kahdelle miehelle on se, että miehen vuorosanoja on kahdenlaisia, kuninkaan suuhun sopivia kuten "kuin faraon valjakon tamma olet silmissäni" (1:9) ja paimenen suuhun sopivia "sinun hampaasi hohtavat valkoisina kuin vastakerityt lampaat, vedestä nousseet" (4:2). Myös tässä tulkintatavassa kirjaa voidaan tulkita vertauskuvallisesti. Seurakunta tai ihminen maailman viettelyksistä huolimatta pitää kiinni Jeesuksesta.
Kirjassa toistuu kolme kertaa kehotus Jerusalemin tytöille "Älkää häiritkö rakkauttamme, älkää häiritkö, ennen kuin itse haluamme herätä!" Tämä tarkoittanee sitä, että rakkaudella on oma aikataulunsa, joka ei kuulu sivullisille.
Laulujen laulun ymmärtämistä hankaloittaa se, tarina noudattaa itämaista runomuotoa, jossa tarina ei etene aikajärjestyksessä. Laulun huipennus, hääyön kuvaus, ei ole kirjan lopussa vaan sen keskellä: 4. luvusta 5. luvun alkuun.
Rakkauden kohdetta kuvataan kirjassa monin kasvi- ja eläinkunnan vertauskuvin. Kirjassa mainitaan 21 kasvia ja 15 eläinlajia. Salomon luontoharrastus mainitaankin 1. Kuningasten kirjassa (1. Kun. 5:13).
Läpi Raamatun Jumalan ja Israelin suhdetta sekä Jeesuksen ja seurakunnan suhdetta kuvataan miehen ja naisen suhteena, joka huipentuu Karitsan hääjuhlaan Ilmestyskirjassa. Joidenkin tekstikohtien tulkinta Jeesuksen ja uskovan vuoropuheluna on helppoa — toisten taas vaikeaa. Keskityn helppoihin.
Mies (2:14): "Kyyhkyni, anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä sinun äänesi on suloinen, ihanat ovat sinun kasvosi."
Neito (3:1,4): "Minä kaipasin häntä, jota rakastan. Etsin häntä, mutta en löytänyt. Mutta kun jatkoin kulkuani, heti löysin hänet, jota rakastan! Tartuin häneen enkä päästänyt irti."
Neito (5:2): "Minä nukuin, mutta sydämeni valvoi. Kuulin koputusta — rakkaani tulee!"
Mies (8:13): "Kutsu minut! Tule rakkaani"
Morsiamen kauneuden ylistäminen kuvaa Jeesuksen rakkautta meitä kohtaan. Sulhasen kehuminen on puolestaan Jeesuksen ylistämistä.
Kirjan viimeisessä luvussa on kaunis kiteytys rakkauden olemuksesta (8:6-7): "Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela. Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki. Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan. Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan."
Mitä tämä tarkoittaa?
- Meidän kykymme rakastaa tulee Jumalalta. Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä (1. Joh. 4:19).
- Mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta Jeesuksessa (Room. 8:38-39).
- Jeesuksen rakkautta ei voi ostaa eikä ansaita.