Jaakobin poikien nimet kertovat Jeesuksesta

Entisajan kansakoulussa monet oppivat ulkoa Jaakobin poikien nimet. Pelkästä nimilistasta ei ole paljoa iloa, mutta pohtimalla nimien merkityksiä saatat huomata, että poikien nimet kertovat Jeesuksesta, vaikka nimet liittyivätkin alun perin enimmäkseen Jaakobin vaimojen, Lean ja Raakelin, keskinäiseen kilpailuun (1. Moos. 29-30, 35). Yhdistän jokaiseen nimeen raamatunkohdan, joka valottaa nimen hengellistä merkitystä.

Lea synnytti neljä ensimmäistä poikaa. Nimi Ruuben merkitsee ’katso poika’.

Katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä" (Matt. 17:5, KR 1938).

Simeon merkitsee ’hän on kuullut’.

Hän on kuullut hartaan pyyntöni ja vastaa rukoukseeni (Ps. 6:10).

Leevi merkitsee ’hän kääntyy puoleeni’.

Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan (4. Moos. 6:26).

Juuda merkitsee ’saan ylistää’.

Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt (Ps. 103:2).

Kaksi seuraavaa poikaa synnytti Bilha, Raakelin orjatar. Dan merkitsee ’tuomari, ratkaista asia’.

Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan’ (Matt. 25:34).

Naftali merkitsee ’kamppailu’.

Nuo kaikki käyvät taisteluun Karitsaa vastaan, mutta Karitsa voittaa heidät (Ilm. 17:14).

Kaksi seuraavaa poikaa synnytti Silpa, Lean orjatar. Gad merkitsee ’onni’.

Minun onneni on olla lähellä Jumalaa (Ps. 73:28).

Asser merkitsee ’autuas, onnellinen’.

Autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle (Ilm. 19:9).

Lea synnytti vuorostaan kaksi seuraavaa poikaa. Isaskar merkitsee ’ostaa, korvata, palkka’.

Sinut on teurastettu, olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmisiä kaikista heimoista, kaikista kielistä, kansoista ja maista (Ilm. 5:9).

Sebulon merkitsee ’asua, pysyä luona’.

Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti (Matt. 28:20).

Kaksi viimeistä poikaa synnytti Raakel. Joosef merkitsee ’antaa lisää’.

Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin? (Room. 8:32).

Toiselle pojalleen Raakel antoi nimen Benoni, mutta Jaakob muutti nimen Benjaminiksi. Benoni merkitsee ’kärsimisen poika’.

Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista (Luuk. 24:46).

Benjamin merkitsee taas ’oikean käden poika’.

Hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle (Mark. 16:19).

Benjaminin kaksi nimeä kuvaavat sitä, että Jeesus on ihminen ja Jumala.

Poikien syntymäjärjestyksessä on rakenteellista kauneutta. Pojat syntyivät kolmessa neljän pojan jaksossa. Ensimmäisen jakson pojat synnytti Lea. Orjat synnyttivät toisen jakson pojat emäntien järjestyksessä Raakel, Raakel, Lea, Lea. Kolmannen jakson pojat synnyttivät emännät järjestyksessä Lea, Lea, Raakel, Raakel (katso kaavio alla). Jos ajateltaisiin jaksojen kuvaavan kolminaisuutta, pojat voisi jakaa Isän, Pyhän Hengen ja Pojan jaksoihin, sillä nimien merkityksien perusteella kolmas jakso sopii Pojan jaksoksi ja toinen jakso sopii Pyhän Hengen jaksoksi, koska sen jakson järjestys on Pojan jakson peilikuva, kuten Pyhän Hengen tehtävänä on heijastaa ja kirkastaa Kristusta.

L L L L R R L L L L R R

Jos yhdistämme poikien nimien merkitykset, saamme seuraavan kuvauksen Jeesuksesta: "Katsokaa, meille on syntynyt Poika (Ruuben), joka kääntyy puoleemme (Leevi), on meidän kanssamme (Sebulon) ja kuuntelee meitä (Simeon). Ylistäkää häntä (Juuda), joka taisteli (Naftali) puolestamme ja ratkaisi (Dan) kärsimisellään (Benoni) asiamme ja osti (Isaskar) meidät vapaiksi ja antaa meille lisäksi (Joosef) autuuden (Asser) ja onnen (Gad). Hän istuu Isän oikealla puolella (Benjamin)."

Päivitetty 10.11.2024